Christmas Party by Déjà-Vu

Julkaistu 17.12.2014 11:04
Toissa lauantai-aamu ”valkeni” räntäisenä, sateisena ja harmaana, mutta säästä huolimatta Dejareilla oli kaikilla hymy korvissa ja odottavaisen jännittynyt mieli: oli pikkujoulupäivä! ☺ Erikoisen jännittävää kaikesta teki se, että kellään muulla kuin hallituksemme jäsenillä Marikalla ja Hannalla ei ollut mitään hajua mitä päivä tulee pitämään sisällään. Ylläri-”pikkarit” siis!

Pari päivää ennen pikkujouluja kaikki saivat Hannalta viestin, joka sisälsi listan mukaan otettavista tavaroista ja hieman vihjeitä tulevasta. Matkalla kohtaamispaikalle arvuuttelu päivän kulusta olikin tanssijoiden keskuudessa vilkasta. Mitäköhän ihmettä oikein tekisimme? 

dejavu_pikkujoulut1b.jpg

Sateesta huolimatta fiilikset olivat erinomaiset.

Ensimmäiseksi huvittelukohteeksi paljastui Kampin hohtokeilaus. Jakaannuimme summan mutikassa neljään eri joukkueeseen ja aloimme viskelemään palloja. Keilailutyylejä oli yhtä monta kuin meitäkin, ja välillä meni keilaradalla jopa tanssin puolelle. Erikoisista tavoista ei kuitenkaan valitettavasti herunut tyylipisteitä, joten täysin rehellisesti, pelkillä keilankaatopisteillä päivän keilailumestarimme oli AD:mme Anu!

dejavu_pikkujoulut2.jpg

Joukkuehenki oli ryhmissä huipussaan, mutta kannustus oli kovaa myös joukkuerajojen yli.

Keilailun jälkeen saimme nauttia Leaderin erinomaisia patukoita, pähkinöitä ja muita herkullisia välipaloja, jonka yhteydessä Hanna ja Marika ohjeistivat meitä seuraavaan joukkuetehtävään. Tällä kertaa ryhmäjako oli etukäteen mietitty ja joukkueet keksivät nopeasti itselleen nimet. Haisu-tiimiin kuuluivat Anu, Karkki, Janina, Anniina ja Viivi. Blondish-ryhmä koostui Jonnasta, Minnasta, Riinasta, Siljasta ja Evestä. Rommitoti-joukkue taas sai jäsenikseen Annin, Meijun, Janskun, Tanjan ja Eve H:n. Ryhmien piti suorittaa erilaisia tehtäviä ympäri Helsinkiä ja aikaa niiden tekemiseen oli annettu pari tuntia. Luulemme, että aika moni itsenäisyyspäivän kulkija Helsingissä ihmetteli, kun viisitoista tanssijaa viiletti ympäri Helsinkiä ja muun muassa tanssivat Esplanadin torilla, jumittivat ruokajonoja pikaruokaravintolassa (pahoittelumme), järjestivät pikkujoulubileitä Rautatieasemalla, sahasivat rullaportaita ylös alas mitä erikoisimmilla tyyleillä ja esittivät erilaisia eläinhahmoja Stockmannin edustalla. Hauskaa oli, kuvia saatiin ja videomatskua tallentui kameralle.

dejavu_pikkujoulut.png

Kaikki tehtävät suoritettiin täysillä ja taatulla Déjà-Vu -tyylillä!

Viimeinen tehtävärastimme oli hoitaa itsemme erääseen annettuun osoitteeseen. Sukkuloituamme sinne, huomasimme päätyneemme päätepisteeseen: saunatiloihin! Hanna ja Marika odottivat meitä ruoka-ainesten ja juomien kanssa, ja porukalla aloimmekin valmistella herkullisia salaatteja ja leipomaan torttuja. Toiset panostivat tähän vaiheeseen enemmän kuin toiset, kiitos siis kaikille kokkaajille. ☺ Lopuksi istuimme kaikki saman pöydän ääreen, katselimme illan aikana otettuja kuvia ja videoita, nauroimme vedet silmissä ja söimme massumme täyteen herkkuruokia. Samalla laskettiin myös illan tehtävärastien pisteet yhteen, ja erittäin niukasti voiton vei Haisu-joukkue. Tehtävien suoritukset olivat tosin jokaisella joukkueella niin loistavia, että oikeastaan kaikki olivat voittajia! Ja lopuksi, kuten Déjà-tyyliin kuuluu, emme malta olla kauaa tanssimatta: Saunan ja ehostuksen kautta ilta päättyi yökerhon tanssilattialle, ja kotimatkalla taatusti jokaisen tanssivarpaat olivat erittäin hellinä!

dejavu_pikkujoulutb.jpg

Déjà-perhe illallisella.

Suuren suuri kiitos Marikalle ja Hannalle supermahtavista pikkujouluista, näitä hetkiä muistellaan vielä vanhoina kiikkustuolissa. Emme malta odottaa ensi vuotta!


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT