Keikkakevät käyntiin!

Julkaistu 22.03.2016 19:58
Suomen legendaarisin show-bändi Osmo’s Cosmos täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi bändi kiertää tapahtumia ja konserttilavoja teemalla ”Twenty Years On The Road”, ja Déjà-Vulla on kunnia olla osa tuota huikeaa kiertuetta. Lauantaina 12.3. kuusi Dejaa – Eve, Hanna, Riina, Janina, Karkki ja Veronika – pakkasivat kimpsunsa ja suuntasivat viettämään tanssintäyteistä kuvauspäivää Osmo’s Cosmos Bariin Imatralle. Tsekkaa tästä blogipostauksesta kuulumiset Imatralta sekä viime viikolta Helsingin Casino Expo –tapahtumasta!

Osmo’s Cosmos Bandin juhlakiertueella tullaan näkemään railakasta bailumeininkiä niin livenä lavalla kuin myös taustascreenille heijastettuna. Toissalauantain kuvaukset keskittyivät taustamusavideon kuvauksiin, ja ketkäpä muutkaan olisivat yhtä hyviä heittäytymään riehakkaaseen revittelymenoon kuin me Dejat! Parin tunnin ajan tanssimme, riehuimme, revittelimme ja rokkasimme upeiden biisien tahtiin blue screenin edessä kameroiden pyöriessä. Kyseessä oli varmasti yhdet hauskimmista kuvauksista ikinä! Toki mukana oli myös hieman koreografiaa, sillä mihinpä sitä kissa karvoistaan pääsisi... ;)

dejavu_imatra2.png

Osmos Cosmoksen taustamusavideo sai vauhtia, meininkiä ja naiskauneutta Déjà-Vun avustuksella!

Taustavideon kuvauksien jälkeen jäimme vielä Osmo’s Cosmos Bariin heittämään oman Night with Stars-show’mme. Alkuilta sujui vauhdikkaasti yökerhossa promoillen, ja oli mukavaa samalla tavata faneja ja ottaa kuvia heidän kanssaan. Kiitos kaikille paikalle tulleille! Lopuksi saimme astua lavalle täpötäydessä yökerhossa ja antaa musiikin ja fiiliksen viedä mennessään: tämän takia me tätä teemme! 

dejavu_imatra3.pngDéjà-Vu sai jälleen kiitosta energisestä ja ammattitaitoisesta esiintymisestä ja työskentelytavasta. Hyvä me! ;)

Seuraavan kerran Déjà-Vu ja Osmo’s Cosmos lyövät hynttyyt yhteen vappuaattona 30.4. Imatralla, jolloin tanssijoitamme nähdään screenin lisäksi livenä myös Kulttuuritalo Virran konserttisalin lavalla. Illan pikkutunneiksi siirrymme Osmo’s Cosmos Bariin, jossa on show’n puolesta luvassa jotain täysin uutta, joten järjestä nyt jo vapun menokohteeksi Imatra ja Osmos Cosmos Bar!

Maaliskuun keikkailut jatkuivat tiistaina 15.3. Helsingin Casinolla Casino Expo –tapahtumassa. Kyseinen tapahtuma oli kattava läpileikkaus kaikkiin Casinon palveluihin, ja totta kai osana tätä oli jo vakiokalustoon kuuluvat Déjà-Vun promoottorit ja tanssijat! Casinolla meidät nähdään jälleen toukokuussa, kun vuosittainen jännitysnäytelmä – jääkiekon MM-kisat – täyttävät Sports Barin katsomon. Tyttömme ovat paikalla 9.5. sekä 17.5., ja totta kai kannustamme Suomen jatkoon, jotta näemme myös myöhemmissä peleissä!

dejavu_casino.pngTanssijamme Marika ja Eve edustivat Casino Expo –tapahtumassa jo käsitteeksi muodostuneissa tuomariasuissamme. Tätä näet lisää Casinolla jälleen toukokuussa!

xoxo,
Déjà-Vu


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT