Kesäkuu pakettiin, osa 2.

Julkaistu 08.07.2015 14:56
Edellisessä blogipostauksessa kerroimme kesäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestetystä Imatra Music Go 90's -festivaalista, jolla promootiotiimimme oli viihdyttämässä. Viikonloppuun mahtui myös kaksi muuta hyvinkin erilaista keikkaa. Kesän kauneimman morsiamen tittelin vei tällä kertaa tanssijamme, jonka häihin saimme kunnian tulla esiintymään. Häämenot venyivät pitkälle yöhön asti, mutta vielä sunnuntaina jaksettiin vetää sata lasissa. Tyttömme olivat tällöin Casino Sports Barin promoottoreina Sonera Stadiumilla HIFK – IFK Mariehamn –ottelussa ja jaossa oli taas Casinon tuttuun tyyliin yllätyksiä, tällä kertaa ämpärikaupalla.

Tanssiryhmämme jäsenistä useampi on (miesfanien harmiksi) jo rengastettu, ja moni on halunnut yhdeksi häiden ohjelmanumeroksi esityksemme. Harrastuksemme on meille pikemminkin elämäntapa, joten sen näyttäminen omalle perheelle ja läheisille on tärkeää. Häät ovat erityistapaus, joten haluamme kehittää näihin myös hieman poikkeavan show’n, joka varmasti jää hääparin mieleen. Upean Karkin häihin olimme valinneet erääksi kappaleeksi Kaija Koon Tinakenkätytön, morsiamen lempiartistin mukaisesti. Mukaan mahtui myös muita vanhoja klassikkoja vuosien takaa. Vuosien kokemuksella nopeatkin muutokset show’hun ovat mahdollisia ja ne voidaan räätälöidä asiakkaan – tässä tapauksessa morsiamen – toiveiden mukaisesti!

dejavu_haat.jpg

Show'n jälkeen lavalle saatiin Dejojen lisäksi vanhoja tuttuja tanssikuvioista vuosien varrelta. Meininki katossa!

Viikonloppu viimeisteltiin vielä Sonera Stadiumilla HJK:n ottelussa, jossa tyttömme työskentelivät Casino Sports Bar -tiimin kanssa. Janniina ja Viivi olivat jakamassa Casino Sports Barin yllätysämpäreitä HIFK – IFK Mariehamn –ottelussa. Kun pelit oli saatu pelattua, matka jatkui sekä tytöillämme että HIFK-pelaajilla Casinoa ja Sports Baria kohti. Janniina hoiti sujuvasti niin juontajan kuin selostajankin tehtävät jatkopeleissä, ja pääsi haastattelemaan myös muun muassa HIFK:n päävalmentajaa Jani Honkavaaraa. Casino Sports Barissa voit kesänkin aikana nähdä tärkeimmät ottelut jokaisesta urheilulajista. Rento meininki on taattu ja usein Sports Bar myös tarjoaa pieniä yllätyksiä ja ohjelmaa illan aikana!

dejavu_0715.png

Kiivas rankkarikisa käynnissä Janniinan selostuksella – kolme osallistujaa lähti kotiin HIFK:n kausikorttien kera! 

Kesäkuu oli Dejoille keikkailun suhteen melko kiireistä aikaa, mutta heinäkuu on suurelta osin omistettu lomailulle. Olemme painaneet keikkaa viime vuoden keväästä lähtien melko taukoamatta, joten pieni breikki tulee tarpeeseen. Heinäkuussa voit meidät bongata kuitenkin AC/DC:n keikalla promoilemassa Kantolan Tapahtumapuistossa. Paikalle on tulossa kymmeniä tuhansia katsojia, ehkä sinäkin?

xoxo,
Déjà-Vu

 

Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT