Liikunnan iloa! Avoimet ovet Ykkösellä 31.8.

Julkaistu 26.08.2014 17:32
Aiemminkin olemme todenneet, miten tanssijan kropalle ja keikkakestävyydelle hyvä peruskunto on ehdoton edellytys. Rankkojen keikkavetojen aikana on jaksettava hypätä myös se viimeinen korkea hyppy ja pidettävä piruetti kasassa loppuun asti. Mutta jotta kuntoa jaksaa ylläpitää, jotta jaksaa kasata treenikamat työpäivän päätteeksi ja lähteä vielä salille tai ryhmäliikuntatunneille, täytyy kuntokeskuksen olla houkutteleva, viihtyisä ja iloinen paikka treenata. Paikka, minne on mukava lähteä, missä on hauska olla, ja minne haluaa tulla vielä uudestaan ja uudestaan. Kouvolasta olemme löytäneet täksi paikaksi Kuntokeskus Ykkösen

Ykkönen on huolehtinut paikkakunnan tasokkaasta kuntoilusta jo kunnioitettavan 20 vuoden ajan. Déjàt onnittelevat teini-iän ohittanutta Ykköstä! Synttäreitään Ykkönen juhlii Avoimien ovien -päivällä tulevana sunnuntaina 31.8. Päivän aikana kaikki liikuntapalvelut ovat ilmaisia ja vapaasti kokeiltavissa. Esimerkiksi jumppamaraton on käynnissä kello 11-18, eli melkein koko päivän, tai jos jumppa tuntuu vieraalta, niin luvassa on myös spinningmaraton (klo 13-15). Satulaankin voi siis hypätä!

ykkonen2.jpg

Tilava tanssisali ja laadukkaat kuntosalilaitteet tsemppaavat treenaamaan - Outi näyttää mallia!

Tietenkin me Déjàt käytämme myös Ykkösen palveluita. Ahkerammin taidamme kuluttaa kuntosalipuolta, ja ehkä eniten alakerrassa sijaitsevaa viihtyisää naisten salia. Osa tytöistämme uskaltaa tosin sukeltaa myös yläkerran kuntosalin puolelle miesten sekaan. ;) Mikäs siinä on treenatessa laadukkailla laitteilla ja tsemppaavassa ilmapiirissä. Ryhmäliikuntatunneillakin käymme aina kalenterin antaessa periksi. Less Millsin BodyBalancessa on ihanaa keskittyä hetki vain itseensä rauhallisen musiikin tahdittamana, ja jättää arkikiireet pukuhuoneeseen. Toisaalta, joskus tekee mieli repiä musiikista ja kehosta kaikki irti, ja silloin nenämme suuntaavat usein BodyPumpiin. Ja jos lisää tanssia kaipaamme vielä omien tanssiemme päälle, sheikkaamme Zumbassa tai Sh’bamissa! Suosittelemme siis lämpimästi kaikille Ykkösen laadukkaita ryhmätunteja.

ykkonen.jpg

Karkki, Janina, Outi, Jansku ja Minna tanssitreenien lomassa.

Synttärijuhlissa sunnuntaina Ykkönen myös hemmottelee asiakkaitaan upeilla tarjouksilla, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Jos sunnuntaina et kuitenkaan pääse paikalle, on luvassa myös muita tarjouksia ( voimassa 26.8-5.9.)  Älä päästä näitä etuja hyppysistäsi, vaan starttaa syksyyn reippaalla mielellä ja hyvällä sporttifiiliksellä! Näin me ainakin teemme. ☺

ykkonen.jpg


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT