Loppiaisena liikkumassa

Julkaistu 11.01.2017 21:34
Uusi vuosi on monelle loistava ajankohta aloittaa liikunta ja urheilu, joten tämän teeman ympärille päätimme myös keskittyä vuoden ensimmäisissä blogiteksteissämme. Kuten aiemmin onkin jo todettu, ryhmämme on jakaantunut pääosin kahteen kaupunkiin, Kouvolaan ja Helsinkiin. Molemmista paikoista olemme onneksemme löytäneet upeat yhteistyökumppanit tukemaan treenejämme. Seuraavassa postauksessa paneudummekin tarkemmin Kuntokeskus Ykkösen alkuvuoden hulinoihin Kouvolassa ja heti sen jälkeen pääsemme nauttimaan Elixian uutuustreenistä Helsingissä!

Kuntokeskus Ykkönen on tarjonnut Kouvolan päädyn tanssijoillemme upeat treenipuitteet jo usean vuoden ajan. Menneenä loppiaisena 6.1. Ykkönen piti ovensa avoinna kaikille kuntoilusta kiinnostuneille, ja päivä vetikin puoleensa sankan joukon liikkujia. Paikalla kävi pyörähtämässä myös tanssijamme Silja. 

Tänä vuonna loppiainen osui perjantaille tarjoten usealle mahdollisuuden pitkään viikonloppuun. Ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa vapaiden vietto kuin liikunta. Tähän Ykkönen tarjosi loistavan mahdollisuuden avoimilla ovillaan, ja vauhdikas päivä tarjosikin osallistujille muun muassa komean kattauksen erilaisia jumppaohjelmia veloituksetta. Osallistujat pääsivät kokeilemaan esimerkiksi lihaskuntotreeniä, joogaa, lattarirytmejä sekä Les Mills Bodypumpia. Spinningiä oli tarjolla myös non-stoppina kahden tunnin ajan, ja tuo maraton olikin supersuosittu.

dejavu-ykkonen-01.jpg

Kymen InBody oli menossa mukana tekemässä kehonkoostumusmittauksia.

Dejoista Silja pääsi osallistumaan Ykkösen tohinoihin. Kehonkoostumusmittauksen jälkeen puolen tunnin lihaskuntotreeni veti puoleensa, ja hiki tuli pintaan tehokkaassa ryhmäliikuntamuodossa. 30 minuutin lihaskuntosetin veti Marianne rautaisella ja iloisella ammattitaidolla, huomioiden hienosti sekä kokeneet treenaajat että vasta tutustumaan tulleet liikkujat. 

dejavu-ykkonen-02.jpg

Lihaskuntosetin jälkeen Silja vietti aikaa vielä kuntosalin puolella.

Lopuksi vielä jokainen osallistuja sai halutessaan suun makiaksi, kun Marianne tarjosi kakkukahvit 10-vuotisen yrittäjätaipaleensa kunniaksi. Dejat onnittelevat, ja suosittelevat Ykkösen palveluja kaikille. Nyt viimeistään kannattaa napata treenin syrjästä kiinni ja muistaa, että Ykkönen tarjoaa ensimmäisen käynnin salilla, jumpissa tai spinningissä ilmaiseksi. Ensimmäiseen salikorttiin kuuluu myös maksuton laiteopastus ja kuntosaliohjelma. Kevään tullen ohjelmaan sisällytetään lisäksi uudenlaista ryhmäliikuntaa, johon voit tutustua Ykkösen kotisivuilla

dejavu-ykkonen-03.jpg

Iloista ja ammattitaitoista henkilökuntaa on Ykkösellä aina saatavilla.

Kouvolan päädyn treenatessa Ykkösellä, Helsingin Dejat haastavat itsensä Elixialla. Tammikuisena iltana Dejat testasivat Elixia Elielissä kevään uutuutta LEG DAY –tuntia, joka todella pisti kintut koville! Lue seuraavasta postauksestamme lisää, ja lähde itsekin kokeilemaan! 

xoxo

Déjà-Vu


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT