Osmo's Cosmos isolla kirkolla

Julkaistu 14.09.2016 17:51
Déjà-Vu on tehnyt yhteistyötä legendaarisen imatralaisen bilebändi Osmo's Cosmoksen kanssa tämän vuoden ajan. Esiinnyimme keväällä kahteen otteeseen Imatralla bändin nimikkobaarissa sekä vappuna myös ison yleisön keränneessä konsertissa Kulttuuritalolla. Tanssijamme näkyvät myös live-esiintymisten taustalla pyörivissä videoissa, jotka kuvattiin menneenä talvena. 20-vuotista taivalta juhlistava kiertue tuotiin isommille lavoille 31.8., kun sekä Osmo's Cosmos että Déjà-Vu kiipesivät Savoy-teatterin lavalle Helsingissä. Tsekkaa blogipostauksestamme upeat kuvat keikalta!

dejavu_osmoscosmos_02.png Marika, Hanna, Jansku ja Tanja ihastuttivat Osmo's Cosmoksen keikalla Savoy-teatterissa. 

Keskiviikkoilta elokuun lopussa ei varmasti ole helpoin päivä keikalle oli kyseessä mikä bändi tahansa, mutta Osmo's Cosmos tarttui rohkeasti riskiin. Konsertti veti hyvin väkeä Savoy-teatteriin ja paikalle tulivat etenkin bändin vannoutuneet fanit. Osmo's Cosmos on keikkaillut Savoy-teatterissa viimeksi itse asiassa 20 vuotta sitten, joten paluu tälle lavalle juhlavuoden kunniaksi oli paikallaan. Jos olet nähnyt kyseisen bändin livevedon, voisi hyvinkin olettaa, että tiedossa on vielä 40-vuotis-kiertuekin - vauhti ei ole nimittäin hidastunut yhtään vuosien aikana! 

Deja-tyttöjen osalta viimeisimmän show'n suunnittelu ja treenaus aloitettiin jo viikkoja sitten. Halusimme edelliseen Osmo's Cosmos -keikkaamme verrattuna lisätä vielä koreografioiden osuutta ja ottaa paremmin lavaa haltuun - nythän se oli helppoa, koska tiesimme millainen lava Savoy-teatterissa on kyseessä. Pisimmillään treenit venyivät yli viisituntisiksi, ja moottoritietä kulutettiin, kun tanssijamme ajoivat Kouvola-Helsinki-väliä treenailemaan yhdessä. Jokaiseen keikkaan on kuitenkin kuuluttava pieniä yllätyselementtejä, joten tottakai teatterin lava oli täysin erilainen kuin normaalisti! Tuleen ei voi jäädä makaamaan, joten saman päivän kenraaliharjoituksissa laitoimme koreografioidemme kuviot täysin uusiksi. 

dejavu_osmoscosmos_03.pngDéjà-Vun tanssijat hoitivat sujuvasti myös promootiotehtäviä ennen keikan alkua sekä väliajalla.

Upeista covertulkinnoistaan tunnettu Osmo's Cosmos veti monipuolisen keikan, mikä sisälsi sekä hitaampaa että menevämpää tuotantoa, klassikkobiisejä unohtamatta. Imatra totta kai tuli mainittua show’n aikana! Taustalla oli videotekniikkaa, ja screenillä pyörivät talvella kuvatut tanssivideomme.

dejavu_osmoscosmos_05.png

dejavu_osmoscosmos_04.png

dejavu_osmoscosmos_01.png

Show'n asut valittiin teemaan sopivasti; kasaria, kirkkaita värejä ja vahvoja printtejä.

Seuraavassa blogikirjoituksessa jatkamme keikkatunnelmissa, sillä Déjà-Vu Dancers & Promoters edusti niin tanssi- kuin promootiotehtävissä FinnMETKO-messuilla Jämsässä toissa viikonloppuna. Kolmen päivän messurupeama oli rankka, mutta jokaisen sekunnin arvoinen! Keikkailu kuitenkin jatkuu seuraavaksi pääkaupunkiseudulla, sillä Deja-tytöt voi nähdä Casino Helsingissä 20. sekä 22.9. Nähdään siellä!

xoxo,
Déjà-Vu

 


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT