Osmo’s Cosmos uusissa sfääreissä

Julkaistu 09.05.2016 18:31
Déjà-Vu on tehnyt kevään aikana yhteistyötä legendaarisen Osmo's Cosmos -yhtyeen kanssa. Osmo's Cosmos juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan konserttikiertueen merkeissä, ja ensimmäinen konserttisalispektaakkeli päästiin todistamaan Imatran Kulttuuritalo Virrassa vappuaattona. Täpötäydelle katsomolle vedetty konsertti sai liikkeelle niin kotikylän vannoutuneet fanit että ihailijat kauempaakin, ja tunnelma oli jopa nostalginen, kun tutut kävivät onnittelemassa bändiä merkkitapahtuman johdosta. Déjà-Vu suuntasi päivän päätteeksi vielä vetämään Night with Stars -show'n bändin nimikkobaariin Imatran keskustassa.

Osmo’s Cosmoksen jäsenet ovat rokkareita isolla R:llä. 20 vuotta ei näy näiden miesten meiningissä lavalla eikä sen takana. Vaikka Osmo's Cosmos on pysynyt uskollisena tyylilleen, juurilleen ja rokkielämälle, ovat jäsenet myös järjettömän maanläheisiä ja ystävällisiä. Vappuaatto oli pitkä rykäisy Deja-tytöiltä: matkaan lähdettiin Helsingin päädystä jo aamutuimaan, ja koti häämötti uudestaan vasta aamun pikkutunneilla. Päivään mahtui konsertin lisäksi myös kenraaliharjoitukset sekä meidän oma show'mme, joka vedettiin täydelle Osmo's Cosmos Barille.

dejavu_osmos_01.png

Kenraaliharjoitukset vedettiin tottakai upeissa Lorna Janen treenivaatteissa. Omat LJ:t saat Galleria Esplanadilla sijaitsevasta Lavli Living Roomista! 

dejavu_osmos_02.png

Imatralla nähtiin Janina, Karkki, Marika, Minna, Outi sekä Tanja!

Muista käydä tykkäämässä Osmo's Cosmos -bändin sivuista Facebookissa! Sivuilla on muun muassa upeita keikkakuvia vapun konsertista, sekä tietoa tulevista esiintymisistä. Toivottavasti näemme seuraavalla konserttikeikalla!

dejavu_teatteri.png

Vappuaattona keikkailtiin myös Helsingissä, kun Jansku, Anu sekä Hanna esiintyivät peräti kahdessa yksityistilaisuudessa. Tanssishow on päräyttävä alku jokaisille synttäribileille!

Toukokuu pitää Dejat hyvin kiireisenä, sillä keikkailemme jääkiekon MM-kisojen myötä Helsingin Casinolla aluksi 9.5. sekä 17.5, ja mahdollisesti myöhemminkin, jos Suomi selviää jatkoon! Kävimme myös viihdyttämässä automaailman ihmisiä 4.5. Vehon yksityistapahtumassa Vantaalla. Aurinko helli niin tanssijoitamme kuin tapahtuman osallistujia, ja keikka päästiin vetämään ulkoilmassa! Videoita tästäkin tapahtumasta löytyy esimerkiksi Instagram-sivuiltamme, mikäli satuit missaamaan Snapchatin tarjontamme. 

dejavu_veho.png

Suosikkiasujamme ulkoilutettiin 4.5. Vantaan Veholla yksityistapahtumassa. Tuhatpäinen yleisö sai nauttia show'stamme ulkona auringonpaisteessa. 

xoxo,
Déjà-Vu


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT