Salil eka, salil vika

Julkaistu 07.04.2014 20:19
Kehon sanotaan olevan tanssijan tärkein työkalu. Keholla toteutetaan liikkeitä ja koreografioita, ja tähän vaaditaan voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Kun kuvaan astuu myös esiintyminen pienissä tanssiasuissa, kehon ulkomuoto on pakko huomioida. Upeaan show’hun vaaditaan energisten ja vangitsevien tanssien lisäksi visuaaliset elementit, ja lavalla kropan täytyy olla timmissä kunnossa.

Vuodenvaihteen tienoilla, uuden ryhmän perustamispäätöksen jälkeen, totesimme, että voisimme yhdessä panostaa enemmän kroppien kuntoon, treenaamiseen ja oikein syömiseen. Fitness-buumi on vallannut koko Suomen, ja se on tuonut mukanaan terveemmän lähtökohdan naisen keholle. Mekään emme ole pyrkineet langanlaihoihin vartaloihin, vaan näyttämään yksinkertaisesti paremmalta. Toki yksi ryhmämme valttikorteista ovat erilaiset tytöt, joten kaikkien ei tarvitse olla samasta puusta veistettyjä.

”Kroppaprojektiin”, kuten me sitä kutsumme, olemme saaneet apua muun muassa kouvolalaiselta Teemu Elorannalta, joka luotsaa Ravinto- ja Hyvinvointipalvelut Kontiota. Teemu oli kertomassa meille maaliskuussa toimivan ja terveellisen ruokavalion perusteista, etenkin silmällä pitäen meidän omia tavoitteitamme. Uutta ja käytännöllistä tietoa tuli valtava määrä, kiitos asiansa osaavalle Teemulle!

 blogi3_kuva1.png

Kiperiä kysymyksiä Teemulle kroppaprojektin merkeissä

Alkuvuoden aikana treenimme ovat saattaneet olla jopa viiden tunnin pituisia, joten ravitsemuksen täytyy olla kunnossa. Ryhmän kannustamana kaikki ovat muuttaneet ruokailutottumuksia entistä parempaan suuntaan, ja treenien jälkeen esiin kaivetaankin raejuustoa, rahkaa ja hedelmiä. Koska ryhmässä kaikki tukevat toisiaan, on motivaatio saatu nostettua aivan uudelle tasolle. Jos ystäväpiiri innostuu lähtemään mukaan yhteiseen projektiin, tilaisuus kannattaa käyttää hyödyksi. Suosittelemme!

blogi3_kuva2.png

Kehonhallintaa parhaimmillaan! Liikkeitä hiomassa Hanna, Marika ja Jonna.

Tanssitreenit olemme Helsingissä päässeet toteuttamaan SATS Elielin tiloissa. Tämä mahdollisuus on meille korvaamaton, sillä laadukkaat tanssisalit ovat kiven alla. SATSilla tilat ovat avarat ja riittävän isot silloinkin, kun saamme kaikki tanssijamme koolle. Parhaimmillaan 18 tytön tanssitreenit vaativat neliömetrejä! Suuri tanssijoiden määrä nähdään meillä kuitenkin vain hyötynä, joten sopu sijaa antaa.

blogi3_kuva3.png 

Lauantaitreenit SATS Elielillä

Me jatkamme kroppaprojektiamme sata lasissa eteenpäin! Omaan hyvinvointiin panostaminen kannattaa aina, ja onneksi nykyään lisätietoa ja tukea voi hakea monelta eri taholta. Oletko itse tehnyt muutosta ruokavaliossasi tai treeneissäsi? Jos uudenvuoden lupaukset ovat päässeet jo unohtumaan, juuri nyt on hyvä hetki ottaa itseään niskasta kiinni! Kevät tuo mukanaan lisäenergiaa, ja motivaatiopuuskan voi saada yhteisistä treeneistä kaveriporukan kanssa.

Treeniterkuin,
Déjà-Vu


Jaa blogikirjoitus:   

JULKAISUT